Kokeilin matkustamista Saksaan ilman kiirettä laivalla ja junalla. Olennaista tässä oli, että ei ollut kiire (hiihtolomaviikko) ja että matkustin Volkswagenin säätiön rahoilla, koska maata pitkin yksin matkustaminen tällaisella laivakammoisella tarkoitti noin viisi kertaa kalliimmin kuin lentokoneella ja 4 matkapäivää parin tunnin lennon sijaan.

Olen siis pienestä pitäen ollut vakuuttunut, että jokainen vesilläkulkuväline, johon astun, uppoaa. Vielä ei yksikään ole uponnut, mutta pelko ei koskaan ole rationaalista. (Tämä pelko saattaa johtua siitä, että kokeilin penskana hukkumista pariin otteeseen ihan vaan uima-altaissa, enkä tykännyt.) Sain siksi lääkäriltä rauhoittavia, ja ne auttoivat nukkumaan Helsinki-Tukholma -välit molempiin suuntiin.

Yöjuna oli sujuva, joskin molempiin suuntiin myöhässä (Hampurissa 2,5h myöhässä, paluumatkalla liki 2h myöhässä). Olin varautunut ja jatkoyhteydet toimivat. Junan vaunujärjestys oli sekava ja hytti sopiva yhdelle mutta kahdella olisi aika ahdasta. Tällä kertaa matkakumppani oli aika pienikokoinen mammutiksi, joten tila ei ollut ongelma. Menomatkalla nukuinkin kapeasta sängystä huolimatta hyvin, mutta paluumatkalla heräilin tunteeseen, että tipun sängystä aina, kun juna jarrutti.

Yleisarvosana: toimii, käytän jatkossa tätä vaihtoehtoa, jos suinkin mahdollista. Kävin matkan varrella tapaamassa kollegaa ja museossa, enkä yrittänytkään käyttää matka-aikaa tehokkaasti työntekoon. Ärsyttää kuitenkin suunnattomasti, että lentoliikenteen saama verotuki tarkoittaa, että maata pitkin hitaammin matkustaminen on näin kallista. Toki kaksi henkeä olisi olennaisesti kulkenut saman matkan samalla hinnalla kuin yksi, koska sekä junassa että laivalla maksaa hytistä, ei vain paikasta.