Tänään oli tiukkojen aikatulujen päivä. Olin suunnitellut käyväni tankkaamassa auton 2. tapaamisen jälkeen, ennen siirtymistä kotiin loppupäiväksi. Ajatuksissani unohdin asian, ja huomasin vilkaista ajomatkaa ennustavaa näyttöä vasta kun nousin moottoritieltä. 5km. Hui 😱 !! Lähimmälle asemalle on lähes sen verran. Siinä kun viimeiseen risteykseen ajoin, mittari vaihtui näyttämään 0km jäljellä. Onneksi huoltoasema oli alamäkeen tästä. Ikinä, ikinä, en ole näin tyhjäksi tankkia ajanut, 2km taitaa olla edellinen ennätys 🫣
Ensimmäinen päivä meta-boikottia. Mieli tekisi postata siitä, kuinka eilinen kului hallilla lapsen lopputurnauksessa, ja kuinka raskasta se meteli oli. Mutta kuinka itsekin huusin ääneni käheäksi, koska piti saada omalle joukkueelle kannustusta vastustajien äänen yli. Ja tulihan sieltä palkinto koko kauden uurastuksesta pronssimitalin muodossa. Tänne kirjoittaminen tuntuu siltä, kuin puhuisin itsekseni. Ei ihan samaa dopamiinia kuin siellä, missä verkosto koostuu sadoista ihmisistä elämän varrelta.
Mökkirannassa asustelee käärmeitä. Rantakäärmeistä ei olisi haittaa, mutta tuon yhden identifiointi on vaikeaa, eikä koira malta jättää näitä rauhaan. Kun lämpötilakon tipahti nollaan, taidan suunnata kotiin.
Ihanaa, kun lomautuksen vuoksi on mahdollisuus lähteä mökille ihan yksinään, vain höpsö koira seurana. Ei tarvitse herätä aamulla herätyskelloon (tosin joutsenet herätti jo viideltä) ja saa olla ihan rauhassa, nauttia kevääseen heräävästä luonnosta.
Synttäreitä on hyvä viettää kiipeilemällä seinille jälkikasvun kanssa. Just paras synttäripuuha! Kuvia seinältä ei koskaan tule otettua, mutta laitetaan koristeeksi kuva kivestä.
