Maanantaina luovutin. Vaikka ensimmäinen kerta vähän jännitti ja hirvitti. Ystäväni ja opiskelukaverini Päivi oli aikanaan töissä Veripalvelun tiedotuksessa. Hän kannusti ystäviään ja tuttaviaan verenluovutukseen ja lupasi tarvittaessa tulla viereen pitämään seuraa ja pitämään vaikka kädestä.

Kerran AMK-opintojen aikana tuli käytyä opiskeluporukalla Veripalvelun toimipisteellä, mutta tuolloin en flunssaoireiden vuoksi itse päättynyt luovuttajan penkkiin vaan seuranpitäjän rooliin. Vuosia kului, mutta jotenkin ei vain tullut sovittua Päivin kanssa treffejä Veripalveluun.

Reilu vuosi sitten elämään tupsahti aikuispartioryhmä Citykanit ja sen myötä monta hyvää tyyppiä. Jossakin vaiheessa tällä porukalla tuli verenluovutus puheeksi. Maanantai sitten treffasin partioystävien kanssa veripalvelulla. Muille kerta ei ollut ensimmäinen ja osa oli jo useamman kerran konkareita, minä olin se porukan ainoa ensikertalainen. Matkalla koettu jännitys oli "turhaa", kaikki meni hyvin. Odotin/oletin että luovutuksesta saattaisi tulla saman tyylinen mustelma kyynärtaipeeseen kuin mitä joskus verikokeen oton yhteydessä syntyy. Mutta mitä vielä. Näin pari päivää myöhemmin ihossa näkyy pieni pistosjälki, mutta ei edes pienen pientä mustelmaa.