Tuli pidettyä pieni sometauko, huomasikohan kukaan? Se oli tarpeen paitsi loman vuoksi, myös siksi, että paljon aikaa on mennyt uusien koulutusmateriaalien koostamiseen ja miettimiseen. Ensi viikolla pidän kolme Wikipedia-koulutusta, eikä mikään koulutusmatskuista ole vielä täysin valmis. Ups.

Kun käyn kuuntelemassa ns. tähtipuhujia, huomaan, että he kierrättävät samaa matskua keikasta toiseen, lisäämättä mukaan edes yhtä uutta esimerkkiä.

On minullakin matskuissa samoja dioja, tietenkin, mutta tuon niihin aina uusiakin näkökulmia. Usein myös vastaan osallistujien lähettämiin kysymyksiin.

Kun koulutan vaikka Kuvataideakatemian opiskelijoita, kerron, mitä hyötyä Wikipediasta olisi heille (ja heistä Wikipedialle) ja näytän esimerkkejä taiteeseen liittyvistä Wikidata-kyselyistä, kääntäjille taas kerron, miten Wikidata auttaa vaikka nimien kääntämisessä.

Wikipedian yhteiskunnallisesta merkityksestä kertominen on haastavaa, kun sillä rintamalla tapahtuu nykyään niin paljon. Esimerkiksi eilen Wikimedia-säätiö kertoi haastaneensa brittien uuden lain, joka vaikeuttaa sen toimintaa UK:ssa.

Tänään jaoin tämän dian #wikipedianystävät -ryhmässä ja sain kommentteja, joiden perusteella tein uuden esimerkin, joka näyttää mistä karttapisteistä löytyy suomalaisia maalauksia ja kuulin itselleni uusista Wikidata-projekteista.

Kun jakaa, niin yleensä myös saa. Niin kävi myös tämän viikon WREN-tapaamisessa, johon osallistui vierailevia wikipedistejä ympäri maailman. Vaikka kuulumiset olivat osittain musertavia, vertaistuki oli käsinkosketeltavaa, kukaan muu ei tätä asemaa voi täysin ymmärtää.

Hyvää viikonloppua!

Mulla on tapana katsoa leffat niin, etten lue etukäteen arvosteluita. Tälläkin kertaa onnistuin ne välttämään. En halua spoilata leffaa sinultakaan, mutta kerron, että lopputekstien kuva- ja videoklipit kannattaa jäädä katsomaan. Ylipäätään en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät niitä katso - mitä ihmettä? Mihin heillä on kiire? TV:ssäkin ärsyttää, kun lopputekstit skipataan.

Oli ihanaa palata taas BJ:n maailmaan, hän on jotenkin niin herttainen koheltaja.

Täällä Kangasniemellä näytetään yleensä vain yksi leffa viikonlopussa. Se, ettei ole valinnanvaraa auttaa, ainoa päätös on: mennäkö vai ei. Pitkään leffat olivat ainoa hetki, kun pystyin olemaan erossa kännykästä 1,5-2 tuntia. Nykyään osaan kyllä uppota kirjoihinkin.

Teen töitä wikipedistinä, mikä tarkoittaa sitä, että lehdet ovat mun työkaluja, tarvitsen niitä artikkeleiden lähteiksi. Siksi mulle tulee paljon lehtiä. :) Syksyllä Aamulehden myyjä myi mulle Digilehdet-paketin. Siihen kuuluu kymmenisen paikallislehteä, kuten vaikka KMV (Kuorevesi-Mänttä-Vilppula), jota mun mummolassa luettiin, mutta myös aikakauslehtiä.

Äsken lukaisin ET Terveys -lehden (mummo luki toki myös ET-lehteä) ja pysähdyin Anja Pohjolan tarinan ääreen.

Vaikka hän sanoikin seuraavansa uutisia ja ihmettelevänsä sota-ajat kokeneena, miten voidaan olla taas näin tyhmiä, jutusta jäi positiivinen vire. Anja 94v on ollut leskenä yli 40 vuotta ja kaipaa miestään yhä. He tapasivat, kun miehen lasten äiti oli kuollut ja Anjasta tuli 15v+17v tyttöjen äitipuoli. Nyt tällä kolmikolla on melkoinen klaani, joka pitää Anjasta huolen. Hän asuu taiteilijakoti Lallukassa ja käy konserteissa ja teatterissa, kun saa itselleen jonkun kaverin mukaan.

Hän suri aikanaan sitä, ettei saanut omia lapsia, vaan kaksi keskenmenoa, mutta vauvoja on sen jälkeen sylissä riittänyt.♥️