Jevgeni (tai Eugen) Zamjatin - Me. Dystopiaklassikko 1920-luvulta, joka inspiroi Orwellia ja Ayn Randia. Zamjatin oli Neuvostoliitosta, joten tän lukee väkisinkin kritiikkinä bolševikkejä kohtaan. Sijoittuu kauas tulevaisuuteen kollektivistiseen, totalitaariseen diktatuuriin. Virallisesti kaikki (terveet yksilöt) on siellä täydellisen rationaalisia ja onnellisia ja niitä hallitaan tieteellisesti periaatteella, jonka mukaan vapaus ja onnellisuus ei ole yhteensovitettavissa. Päähenkilö on avaruusalusta suunnitteleva matemaatikko D-503, joka kirjoittaa viestiä toisten planeettojen oletetusti primitiivisemmille sivilisaatioille ja tämä muodostaa romaanin. Sen sisältö on taas.. usein humoristisen tunnustuksellinen raportti sen mielenkuohuista, jonka sivistyksellinen arvo on hyvin kyseenalainen. Fiilis oli, kuin se olis terapeutilla, joka on ohjeistanut, ettei mikään asia ole liian vähäpätöinen. Osoittautuu kuitenkin, että D-503 on sairas, sille on kehittynyt sielu. Paljastuu myös, että kaikki yhteiskunnassa ei olekaan ihan niin onnellisia ja muutamat häiriintyneet kansalaiset on jopa organisoituneet vastarinnaksi. Mua huvitti kirjaan ympätty alkeellinen matematiikka, vaikka sillä kirjassa olikin selkeä symboliikka: D-503:a kauhistutti imaginaariyksikkö ja äärettömyys, vaikka matemaatikot jos ketkä on sellaisten kanssa sinut. Turvallisia oli äärelliset operaatiot reaalilukujen kunnassa. Parasta kirjassa oli visuaaliset kielikuvat, erityisesti ihmisruumiista ja niiden liikkeistä: S:n muotoinen vartalo ja hymy, saksien muotoiset huulet, paperinohut profiili, kalju keltainen paraabelipää jne. Jos tekisin tästä filmatisoinnin, sen pitäisi olla kubistinen animaatio.