On tullut katsottua huikea määrä Lynchiä viime aikoina. Tovi sitten Mulholland Drive, Eraserhead, Inland Empire ja Wild at Heart. Tänään sitten Areenasta Fire Walk with Me, Blue Velvet, Lost Highway ja kiva kronologisesti etenevä ranskalaisdokkari Lynchin urasta. Tänään multa kysyttiin, mikä viimeaikoina katsotuista on suosikki ja oli vaikea vastata. Ne kolme viimeistä rakenteellisesti outoa taitaa olla kärjessä, mutta lähes kaikki Lynch on niin hyvää, että valinta oli vaikea. Sanoin sit Lost Highway, kun se iski tänään niin kovaa, mutta toisena päivänä saattaisin sanoa muuta.

En saa unta ja ajatukset kääntyi syystä tai toisesta enkeliin, jolla on myös katastrofaalinen yö pääsiäistä edeltävänä lauantaina ja sen oli pakko saikuttaa, vaikka huomenna sen tehtävä olis suorittaa firmalle kriittinen työvuoro. Samaan kaikaan kaikki apostolit, Pietari, Johannes ja Jaakob etunenässä, on vetäneet suruunsa lauantailärvit kala-aterian äärellä. Koko ihmiskunnan pelastukseksi Golgatan vieressä hoidettavalle maansiirtoprojektille löytyy onneksi pikavauhtia uusi urakoitsija. Pahoittelut riimityksen ja rytmin onnahduksista, pelastushistorian tiukimpia käänteitä kiireellä rapatessa tulikivet ropisee ja pyhä veri vähän roiskuu.
Jos ei pääsiäisenä oo unta
Voiko Jeesus Kristus noustakaan?
Hän ei haudastaan,
Pääse punkeemaan,
Kun enkeli ois koomassaan.
Jos ei pääsiäisenä oo unta,
Apostoleihinko turvaa hän?
Vai torkuttamiseen
Transfiguroituneen
Nähnein luulet hyytyvän?
Mutta Magdalan itkijänainen,
Oivan aatteen keksikin.
Jospa Arimatialainen,
Ostais puskutraktorin.
Kivimurskaa tuhatkunta,
Luolansuulta sinkois pois
Ja Jeesus nousta vois
Vaikkei pääsiäisenä ois uuunta. :)

Lukupiiri Uhrilampaista pidetty ja leffa katsottu yhdessä uudelleen. Eroja on, mut leffa on hämmästyttävän uskollinen.
Ennen kaikkea Starlingin toimijuutta on lisätty, vaikka kirjassakin se on selkeä sankari. Kirjassa se sai ohjausta Crawfordilta enemmän ja Lecter kertoi sille suoraan yhden jutun, joka esitettiin leffassa Starlingin omana oivalluksena. Ja kaikenlaista vastaavaa. Crawford oli skarpin näköinen jäbä hyvin istuvassa puvusta, ei traaginen, vähän rähjäinen hahmo Behavioral Science Unitiin kohdistuvan kritiikin ja kuolemansairaan vaimon hoitamisen aiheuttaman paineen alla, joka silti hoitaa mukisematta velvollisuuksiaan.
Ja kaikenlaista muuta pientä.
Mut leffa-adaptaatioiden yleisellä tasolla tää oli tosiaan varsin hyvin kirjaa seuraava. Hieno kirja, hieno elokuva.

Meitsi nukkuukin tän yön sairaalasängyssä. No panic, frendillä on vaan tällainen himassa Odysseus-larpin tarpeistosta hankittuna. Fancy laite, painaa 110 kiloa ja tolla kapulalla saa säädettyä asentoja.

Pari kauhuleffaa tuli taas katsottua. Erityisesti haluaisin nostaa kaikkien tietoisuuteen Pontypoolin (2008), joka on aivan mahtava zombileffan ja kosmisen kauhun yhdistelmä. Näin sen nyt toista kertaa ja se oli edelleen erittäin kova.

Netflixillä on joku tällainen ihan uusi saksalainen retroscifikauhusarja kuin Cassandra. En ole vielä katsonut, mut traileri näyttää kivalta. youtu.be/-u1WgNJgmug?si=wMEfDG…

Jevgeni (tai Eugen) Zamjatin - Me. Dystopiaklassikko 1920-luvulta, joka inspiroi Orwellia ja Ayn Randia. Zamjatin oli Neuvostoliitosta, joten tän lukee väkisinkin kritiikkinä bolševikkejä kohtaan. Sijoittuu kauas tulevaisuuteen kollektivistiseen, totalitaariseen diktatuuriin. Virallisesti kaikki (terveet yksilöt) on siellä täydellisen rationaalisia ja onnellisia ja niitä hallitaan tieteellisesti periaatteella, jonka mukaan vapaus ja onnellisuus ei ole yhteensovitettavissa. Päähenkilö on avaruusalusta suunnitteleva matemaatikko D-503, joka kirjoittaa viestiä toisten planeettojen oletetusti primitiivisemmille sivilisaatioille ja tämä muodostaa romaanin. Sen sisältö on taas.. usein humoristisen tunnustuksellinen raportti sen mielenkuohuista, jonka sivistyksellinen arvo on hyvin kyseenalainen. Fiilis oli, kuin se olis terapeutilla, joka on ohjeistanut, ettei mikään asia ole liian vähäpätöinen. Osoittautuu kuitenkin, että D-503 on sairas, sille on kehittynyt sielu. Paljastuu myös, että kaikki yhteiskunnassa ei olekaan ihan niin onnellisia ja muutamat häiriintyneet kansalaiset on jopa organisoituneet vastarinnaksi. Mua huvitti kirjaan ympätty alkeellinen matematiikka, vaikka sillä kirjassa olikin selkeä symboliikka: D-503:a kauhistutti imaginaariyksikkö ja äärettömyys, vaikka matemaatikot jos ketkä on sellaisten kanssa sinut. Turvallisia oli äärelliset operaatiot reaalilukujen kunnassa. Parasta kirjassa oli visuaaliset kielikuvat, erityisesti ihmisruumiista ja niiden liikkeistä: S:n muotoinen vartalo ja hymy, saksien muotoiset huulet, paperinohut profiili, kalju keltainen paraabelipää jne. Jos tekisin tästä filmatisoinnin, sen pitäisi olla kubistinen animaatio.

Katsottiin Big Trouble in Little China ja Revenge of the Ninja. Martial arts -komediat ei oo mun osastoani, mut porukalla oli silti ihan kiva nauraa sille hölmöilylle.
Big Trouble oli sivistävää viimeinkin nähdä, vaikka ei oikein mun leffa ollutkaan. Oli lystikästä vähitellen oivaltaa, että Kurt Russell ei olekaan leffan sankari vaan token white guy, joka himboilee menemään. Suosittelen, jos tollainen meno kiinnostaa *ja* ei ole jostain ihmeen syystä sitä nähnyt, kuten mä. :D
Enkä muuten olis millään osannut arvata, että Big Trouble on Carpenterin leffa, jos en ennalta olis tiennyt.
Revenge of the Ninja taas oli sit sellainen 2/10, jota suosittelisin vain ninjaroskan ystäville! Mut yhdessä oli sillekin hauska nauraa, yksin en olis kestänyt viittä minuuttiakaan. 2 saattaa kuulostaa vähän armeliaalta, mut siinä oli siinä määrin monipuolista älyvapaata toimintakomediaa, että siitä toinen piste.

Testing, testing...