I know thy works, that thou art neither pallific nor fervific: I would thou wert pallible or fervible. So then because thou art in tepor, and neither pallify nor fervify, I will spue thee out of my mouth.
On tullut katsottua huikea määrä Lynchiä viime aikoina. Tovi sitten Mulholland Drive, Eraserhead, Inland Empire ja Wild at Heart. Tänään sitten Areenasta Fire Walk with Me, Blue Velvet, Lost Highway ja kiva kronologisesti etenevä ranskalaisdokkari Lynchin urasta. Tänään multa kysyttiin, mikä viimeaikoina katsotuista on suosikki ja oli vaikea vastata. Ne kolme viimeistä rakenteellisesti outoa taitaa olla kärjessä, mutta lähes kaikki Lynch on niin hyvää, että valinta oli vaikea. Sanoin sit Lost Highway, kun se iski tänään niin kovaa, mutta toisena päivänä saattaisin sanoa muuta.
Aloimme huushollissa Lynch-maratonin jo ennen hänen kuolemaansa. Twin Peaks 3. kausi (2017) päättyi juuri ja jatkamme sen jälkeiIllä elokuvilla. Minun pitää kysyä, että onko se edes tehnyt yhtään huonoa elokuvaa?
Lempielokuvani on Blue Velvet, se mielen nyrjähdyksen kokemus on niin vahva muisto, että se sävyttää yhä uudelleen katsomista. Näin sen toisena Lynchinä, Eraserheadin jälkeen. Sen jälkeen katsoin kaiken. Myöhemmistä on parhaiten jäänyt mieleen miten katarttinen kokemus on yöllinen maantieajon kuvaus ja että aika on Möbiuksen nauha.
Ei se kyllä tehnyt huonoa leffaa. Lyhäreitä en ole nähnyt, mut vaikea kuvitella niissäkään olevan suurempia pettymyksiä. Jos pitäis valita vaatimattomin, se olis mun mielestäni Fire Walk with Me. Toi Möbiuksen nauha on hyvä luonnehdinta, Ouroborosta ajattelin eilen Lost Highwayn lopussa.
Dyynistä on kai monet sitä mieltä, että se on huono. (Mulla ei oo mielipidettä; oon nähnyt sen vaan leffateatterissa kun se ilmestyi ja sen ikäisenä kaikki on vaan ihan mahtavaa.)
Niin totta Dyyni. Dokkarissa kerrottiinkin, että Dyynin jälkeen katsottiin, että Lynch ansaitsee tehdä juuri sellaisen leffan kuin haluaa tuotannon häiritsemättä ja siitä sit syntyi Blue Velvet.
En saa unta ja ajatukset kääntyi syystä tai toisesta enkeliin, jolla on myös katastrofaalinen yö pääsiäistä edeltävänä lauantaina ja sen oli pakko saikuttaa, vaikka huomenna sen tehtävä olis suorittaa firmalle kriittinen työvuoro. Samaan kaikaan kaikki apostolit, Pietari, Johannes ja Jaakob etunenässä, on vetäneet suruunsa lauantailärvit kala-aterian äärellä. Koko ihmiskunnan pelastukseksi Golgatan vieressä hoidettavalle maansiirtoprojektille löytyy onneksi pikavauhtia uusi urakoitsija. Pahoittelut riimityksen ja rytmin onnahduksista, pelastushistorian tiukimpia käänteitä kiireellä rapatessa tulikivet ropisee ja pyhä veri vähän roiskuu. Jos ei pääsiäisenä oo unta Voiko Jeesus Kristus noustakaan? Hän ei haudastaan, Pääse punkeemaan, Kun enkeli ois koomassaan. Jos ei pääsiäisenä oo unta, Apostoleihinko turvaa hän? Vai torkuttamiseen Transfiguroituneen Nähnein luulet hyytyvän? Mutta Magdalan itkijänainen, Oivan aatteen keksikin. Jospa Arimatialainen, Ostais puskutraktorin. Kivimurskaa tuhatkunta, Luolansuulta sinkois pois Ja Jeesus nousta vois Vaikkei pääsiäisenä ois uuunta. :)
Pääsiäiseenhän on ihan tovi! Suunnitelmissa on ostaa pashaa ja vaatimaton määrä mämmiä. Tykkään molemmista tavattomasti, mut masuni oikein hyväksy mämmiä, joten varustaudun masulääkkein ennen herkuttelua. Kerran vuodessa tällainen on ihan ok erityisnautinto. :D
Lukupiiri Uhrilampaista pidetty ja leffa katsottu yhdessä uudelleen. Eroja on, mut leffa on hämmästyttävän uskollinen. Ennen kaikkea Starlingin toimijuutta on lisätty, vaikka kirjassakin se on selkeä sankari. Kirjassa se sai ohjausta Crawfordilta enemmän ja Lecter kertoi sille suoraan yhden jutun, joka esitettiin leffassa Starlingin omana oivalluksena. Ja kaikenlaista vastaavaa. Crawford oli skarpin näköinen jäbä hyvin istuvassa puvusta, ei traaginen, vähän rähjäinen hahmo Behavioral Science Unitiin kohdistuvan kritiikin ja kuolemansairaan vaimon hoitamisen aiheuttaman paineen alla, joka silti hoitaa mukisematta velvollisuuksiaan. Ja kaikenlaista muuta pientä. Mut leffa-adaptaatioiden yleisellä tasolla tää oli tosiaan varsin hyvin kirjaa seuraava. Hieno kirja, hieno elokuva.
Meitsi nukkuukin tän yön sairaalasängyssä. No panic, frendillä on vaan tällainen himassa Odysseus-larpin tarpeistosta hankittuna. Fancy laite, painaa 110 kiloa ja tolla kapulalla saa säädettyä asentoja.
Pari kauhuleffaa tuli taas katsottua. Erityisesti haluaisin nostaa kaikkien tietoisuuteen Pontypoolin (2008), joka on aivan mahtava zombileffan ja kosmisen kauhun yhdistelmä. Näin sen nyt toista kertaa ja se oli edelleen erittäin kova.
Kulttuurivaikuttajien painoarvo ei ole osoittautunut valtavan suureksi, mutta mun arvostukseni Tilda Swintonia kohtaan nousi vain entisestään. theguardian.com/film/2025/feb/…
Netflixillä on joku tällainen ihan uusi saksalainen retroscifikauhusarja kuin Cassandra. En ole vielä katsonut, mut traileri näyttää kivalta. youtu.be/-u1WgNJgmug?si=wMEfDG…
Jevgeni (tai Eugen) Zamjatin - Me. Dystopiaklassikko 1920-luvulta, joka inspiroi Orwellia ja Ayn Randia. Zamjatin oli Neuvostoliitosta, joten tän lukee väkisinkin kritiikkinä bolševikkejä kohtaan. Sijoittuu kauas tulevaisuuteen kollektivistiseen, totalitaariseen diktatuuriin. Virallisesti kaikki (terveet yksilöt) on siellä täydellisen rationaalisia ja onnellisia ja niitä hallitaan tieteellisesti periaatteella, jonka mukaan vapaus ja onnellisuus ei ole yhteensovitettavissa. Päähenkilö on avaruusalusta suunnitteleva matemaatikko D-503, joka kirjoittaa viestiä toisten planeettojen oletetusti primitiivisemmille sivilisaatioille ja tämä muodostaa romaanin. Sen sisältö on taas.. usein humoristisen tunnustuksellinen raportti sen mielenkuohuista, jonka sivistyksellinen arvo on hyvin kyseenalainen. Fiilis oli, kuin se olis terapeutilla, joka on ohjeistanut, ettei mikään asia ole liian vähäpätöinen. Osoittautuu kuitenkin, että D-503 on sairas, sille on kehittynyt sielu. Paljastuu myös, että kaikki yhteiskunnassa ei olekaan ihan niin onnellisia ja muutamat häiriintyneet kansalaiset on jopa organisoituneet vastarinnaksi. Mua huvitti kirjaan ympätty alkeellinen matematiikka, vaikka sillä kirjassa olikin selkeä symboliikka: D-503:a kauhistutti imaginaariyksikkö ja äärettömyys, vaikka matemaatikot jos ketkä on sellaisten kanssa sinut. Turvallisia oli äärelliset operaatiot reaalilukujen kunnassa. Parasta kirjassa oli visuaaliset kielikuvat, erityisesti ihmisruumiista ja niiden liikkeistä: S:n muotoinen vartalo ja hymy, saksien muotoiset huulet, paperinohut profiili, kalju keltainen paraabelipää jne. Jos tekisin tästä filmatisoinnin, sen pitäisi olla kubistinen animaatio.
Katsottiin Big Trouble in Little China ja Revenge of the Ninja. Martial arts -komediat ei oo mun osastoani, mut porukalla oli silti ihan kiva nauraa sille hölmöilylle. Big Trouble oli sivistävää viimeinkin nähdä, vaikka ei oikein mun leffa ollutkaan. Oli lystikästä vähitellen oivaltaa, että Kurt Russell ei olekaan leffan sankari vaan token white guy, joka himboilee menemään. Suosittelen, jos tollainen meno kiinnostaa *ja* ei ole jostain ihmeen syystä sitä nähnyt, kuten mä. :D Enkä muuten olis millään osannut arvata, että Big Trouble on Carpenterin leffa, jos en ennalta olis tiennyt. Revenge of the Ninja taas oli sit sellainen 2/10, jota suosittelisin vain ninjaroskan ystäville! Mut yhdessä oli sillekin hauska nauraa, yksin en olis kestänyt viittä minuuttiakaan. 2 saattaa kuulostaa vähän armeliaalta, mut siinä oli siinä määrin monipuolista älyvapaata toimintakomediaa, että siitä toinen piste.
Tää varmaan näkyy oletuksena kaikille capybara-instanssilla oleville? En oo vielä selvittänyt, miten täällä kontaktoidaan ihmisiä. :D Demoss laittoi jonkun ohjevideon, täytyy katsoa se myöhemmin.
Anne Liljeström
in reply to Toni Sihvonen • •Toni Sihvonen likes this.