Unohdin heti eilen, joten tänään tulee kaksi #marraskuu #raapale :tta
Diagnoosi
Kaisla oli kuvitellut, että aurinkoinen Los Angeles olisi auttanut kaamosoireisiin, mutta marraskuussa uupumus painoi yhtä raskaana kuin harmaassa Helsingissä. Lopulta Kaisla rahjusti kalliin erikoislääkärin vastaanotolle.
”Ei hätää, rouva, kyllä teidät kuntoon saadaan!” lääkäri vakuutti. ”Otetaan vähän kokeita ja katsotaan mistä kenkä puristaa.”
Muutamaa päivää myöhemmin lääkäri soitti.
”Teillä on väsymyksen lisäksi ollut koko ajan nälkä, ja paino on noussut?”
Kaisla myönsi, että näin oli.
”Ja te olette Suomesta?”
Tämäkin oli myönnettävä.
”Ei mitään hätää!” lääkäri sanoi hyväntuulisesti. ”Geenitesti vahvisti epäilykseni. Suomalaisethan ovat tunnetusti karhujen sukua. Te olette valmistautumassa talviunille. Järjestäkää itsenne mukava pesäkolo ja vetäytykää unten maille. Palataan asiaan huhtikuussa!”
Oikea ruokavalio
”Kotiruuan ei aina pidä olla hyvää!” jyrähti ravitsemusasiantuntija. ”Herkullinen ruoka johtaa ylensyöntiin!”
Pikke huokaisi ja kaivoi esiin pula-ajan keittokirjan.
”Lihavuus johtuu hiilihydraateista!” messusi Youtube-asiantuntija. ”Voissa paistettu pihvi on ratkaisu!”
Perunavelli tympikin jo. Pikke puunasi keittiöstään kaikki hiilarien lähteet.
”Kaikki lähtee proteiinin saannista!” julisti fitnessinfluensseri. ”Joka aterialla vähintään 30 grammaa!”
Broilerin rintafilee höyrytetyllä kasvispedillä sai veden herahtamaan kielelle pihviä ja kananmunaa -dieetin jälkeen, ja proteiinipirtelökin menetteli.
”Proteiinin liikasyönti rehevöittää Itämerta”, varoitti jätelaitos.
Pikke piteli päätään. Lopulta hän soitti äidille.
”On yksi taho, johon voi aina luottaa”, äiti lohdutti.
Äiti oli oikeassa. Hymyillen Pikke klikkaili itsensä Marttojen ruokavalio-ohjeisiin – ja takaisin herkulliseen kotiruokaan.
Anu van Heijst likes this.
Kristel Nyberg
in reply to Kristel Nyberg • •Raapalejoulukalenterin tilaus on vielä auki forms.gle/97TcbBbFbdV4SHMu9
Merkkasin lomakkeelle että bonusraapaleiden tilaus on suljettu, koska täytyy antaa aikaa taitolle, mutta itse kalenteria voi tilata vielä ihan vapautuneesti. Täppään lomakkeen tilaan jossa vastauksia ei enää hyväksytä sitten kun lyön painoskoon lukkoon ja tilauksen kirjapainolle.