Tapahtui meillä tänään. Nuorin nuorisolainen ryömii luol... tulee huoneestaan pyörimään olkkarissa.

Minä: "Miten menee?"
Joel: "Ihan jees, paitsi että kun se historian esitelmä on pidetty niin nyt mulla ei ole mitään koulujuttuja enkä tiedä mitä tekisin."
Minä (ajatellen että nuorisolainen kieltäytyy): "Mä aattelin hölkätä 5 km, lähdetkö mukaan? Mä hölkkään niin hitaasti että sä voit täysin mukavasti kävellä."
Joel: "Mikäs siinä, ei mulla muutakaan tekemistä ole."
Minä: "Perhana, tää tarkoittaa sitä että mun pitää oikeasti lähteä hölkkäämään se vitonen."

Ei siinä mitään, kiva keli, nuorisolainen oli hyvää seuraa, muutaman minuutin juttelun jälkeen onnistuttiin karistamaan naapurin 80-vuotias pariskunta jotka oli sauvakävelemässä vaikka uhkaavasti näytti siltä että jaksavat köpötellä samaa tahtia kuin minä hölkkään ja samalla jutustella kuulumisia.

Tajusin myös nyt ihan käytännössä sen että on hyvä matkalenkkeilytahti jos jaksaa vähän jutella, koska vaikka vauhti oli vain ihan himpun vähemmän kuin normilenkissä ilman intervalleja (ja ilman seuraa) niin kotiinpaluupäässä ei ollutkaan semmoinen fiilis että kuolen just ja jaksan viimeiset sata metriä vain jääräpäisyydellä. Who would have thunk?