Sit olikin taas leikkaus. Nyt pitäis sisäelimissä olleen ärsyttävän kestävyysliikuntaa vaikeuttaneen häiriön olla korjattu. Eikä tavinnut edes jäädä sairaalaan yöksi.

Mutta kiesus tätä leikkauksen jälkeistä pahoinvointia. Tuntuu myös siltä, että anestesian jälkeinen hartiakipukin lähtee kohta käyntiin.

Toisaalta valoisalla puolella, on saikkua, on opiaatteja, on kirjoja, on videopelejä, on Severancen toka kausi.

Fiilis on nyt jotenkin samanlainen kuin facebookissa öh 2007? Tää saattaa olla aika mä-spesifinen kokemus (?) koska sain tosi varhaisen burnoutin kokoo faboon ja fuckkasin offiin siitä jotain 2010 tjsp, osittain koska olin jo silloin että "tällainen yhden tahon kontrolloima juttu ei muuten oo hyväksi, näette vielä!" mutta myös siksi, koska persoonallisuus ei vaan oikein oo yhteensopiva koko sosiaalisen median kanssa.

Tykkään kyllä ihmisistä, mutta virtuaalisestikin tulee tosi helpsti sosiaalinen yliannostus.