Skip to main content

Raapalejoulukalenteri lähtee pian postitukseen, mutta vielä kerkiää tilata oman kappaleen jos haluaa! Otettiin painokseen muutama ylimääräinen. :)

Tilaukset osoitteeseen kristel@iki.fi.


Se aika vuodesta kun parvekkeen viidakko on nostettava sisään.

Näkymä työpisteeltå on aika vihreä.


Coventryn uudessa katedraalissa oli mahtavan kaunis lasimaalausikkuna.


Kesälomaseikkailua Lappeenrannassa. Hyvää ruokaa, luontoa, museoita, kanavamaisemia. Tänään ohjelmassa vielä risteily Saimaalla ja sitten nokka kohti Imatraa.


Suomen urheilukentät tutuksi -kesäkiertue jatkuu. "Tällä kentällä on tosi pieni parkkis mutta pääkatsomon takana on lisää tilaa, ja pukkarirakennuksen edessä on ne ei-minnekkään vievät puiset portaat joilla voi hengata."

Tänään siis Kaarlenkenttä Vaasassa, kolmelta Royals-Wolverines -matsi.


Parvekkeen hyötykasvipuutarha voi hyvin.

Siitä on kauan kun olen asunut perunapellon vieressä, mutta oman muistin mukaan perunanvarret eivät ennen kasvaneet noin korkeiksi.


Tein päivän liikunnan kävelemällä Solvallarundanin Nuuksiossa. Enemmän pururata kuin mikään metsävaellusreitti, mutta kivoja maisemia ja jokunen tappavan jyrkkä mäki. Haltian parkkikselta on opastus myös parille lyhyelle polulle, eikä tuota Solvallan kierrostakaan tarvitse tarpoa koko kuutta kilometriä koska puolivälissä on oikoreitti takaisin.

Alustava hypoteesini siitä että liikunnan mielenterveyshyödyt eivät perustu liikuntaan vaan metsään saivat lisää tukea.


Jefufanin dilemma: naisten maajoukkueen EM-sarjan avausmatsi Suomi-Saksa, ja tekisi mieli kannustusmetelöidä kun kerrankin ei tarttis olla ainoa hullu joka huutaa katsomossa. Huomenna on kuitenkin kevätkauden viimeinen laulutunti, jolla olisi kiva olla ääntä.


Ostin synttäriksi pullon roseerieslingiä, mutta en sitten tullut avanneeksi sitä. Nyt päätin, että on roseeviiniä parvekkeella -päivä. Lasitettu parveke on lämmin ja viidakko vehreä. Perunoista on päivän aikana kurkistanut esiin vielä yksi pieni verso ja viikko sitten ostettu lipstikan taimi on kasvanut pituutta ainakin 15 senttiä. Harkitsen saksisinko Njoy -kultaköynnöksestä muutaman verson ja laittaisin veteen - istutin juuri tavallista kultaköynnöstä ja toivon että pistokkaat juurtuvat.

Kun tulee kuuma, eteläparveke on lasien avaamisesta ja kaihtimista huolimatta ison osan päivää minulle turhan kuuma. Nyt se tuottaa minulle iloa päivittäin.


"Äiti! Tästä kuivaimesta jää ikkunaan viivoja enkä saa niitä pois!"
"Joo, se on tekniikkalaji, niitä ei jää kun osaa."
"Sulla ei siis jää?"
"Hah, mä pesen ikkunoita ihan liian harvoin että osaisin pyyhkiä ne ilman raitoja!"

(Nuori ilmoitti toissailtana että tänään on taksvärkki. Äiti keksi duunia.)


Sukulaiset ovat matkoilla Sisiliassa ja kertoivat herkullisista arancineista. Pohdittiin täällä kotona, että koska risotto on sen verran hyvää ja sitä tehdään maltillisia määriä ruokailijoiden määrä huomioon ottaen, meillä harvoin jää risottoa niin paljon tähteiksi, että siitä voisi tehdä seuraavana päivänä arancineja. Nettihaku kertoi, että suomalaisesta porkkanalaatikosta voi joulun jälkeen tehdä arancineja, josta tietenkin loogisena jatkona seurasi se, että vimmatusti googlasin onko maailmassa porkkanarisoton reseptejä. Ja onhan niitä!

Tässä risotossa on risottoriisin lisäksi kuivaa valkoviiniä, porkkanamehua ja kasvislientä sekä salottisipulia, silputtua lehtipersiljaa ja kuivattua oreganoa sekä vähän mustapippuria. Lisäksi voita ja parmesanraastetta, ettei totuus unohtuisi ja rupeaisi tuntumaan siltä että kasvisruoka on kevyttä ja terveellistä.

Portobellopihvit on marinoitu muutaman tunnin ajan - oliiviöljyä, balsamicoa, suolaa ja umamisuutta soijakastikkeesta, reilusti valkosipulia sekä silputtua lehtipersiljaa ja tippa siirappia. Siivosin ennen marinointia sienistä jalat irti ja raaputin lusikalla heltat pois. Samalla kun risotto kypsyi, paistoin pihvejä keskilämmöllä pannulla muutaman minuutin per puoli ja leikkasin ne valmiiksi siivuiksi risoton päälle (koska who are we kidding, jos on italialaistyylinen risotto niin mikä tahansa pihvimäisen sitkeä asia sen päällä on hankalasti syötävä jos ei ole valmiiksi leikattu).


Tänään lähdin eväsretkelle. Kävelin Elfvikin luontopolulta eteenpäin kohti Otaniemeä, pidin tauon puolivälissä ja jatkoin Otaniemeen, josta pikaratikalla kotia kohti.


Lenkkarit hengailevat Talin jalkapallohallissa. Kävin ulkokuntosalilla ja kuvasin vähän U21-tyttöjen treenejä.


Roolipelityömaalla tänään: erilaisia hahmolomakkeita ja miten ne suhtautuvat Tähtiin kirjoitettuun.

#tähtiinkirjoitettu #titaraproject #roolipelit #rpg #kirjailijaelämää


Rouvain päivällisellä tänään:

Parsamoussea, punajuuri-ricottatäytteistä tortellonia salviavoilla, valkosipulivoilla maustettua perunasosetta ja paahdettua täytettyä kumato-tomaattia ja veriappelsiini-ricottakakkua valkosuklaa-veriappelsiinimoussella.

Aloitin hommat keittiössä eilen, ja tänään meni käytännössä koko päivä. Hauskaa oli, ja hyvää ruokaa tuli!


Ruokahommia taas! Tähän kauniin väriseen punajuurikeittoon meni yhden punajuuripussin loput ja puolet seuraavasta, pari nahistunutta punasipulia, kourallinen vähän kuivahtaneita irrallisia valkosipulinkynsiä, yksi sellerinvarsi ja yhden perunapussin muutama viimeinen jo parhaat päivänsä nähnyt peruna. Mausteina oli lusikallinen misotahnaa, kasvisfondia, mustapippuria ja timjamia sekä vähän valkoista balsamicoa (ja tippa valkoviinietikkaa kun keitto kaipasi vielä vähän terävyyttä).

Keiton kaveriksi surautin sauvasekoittimella tahnaksi vähän valkosipulia, paketin fetaa ja reilu puoli purkkia ranskankermaa.


#ruoka #rouvainpäivällinen


Rouvain päivällisellä on aina välillä vähän tällaista.
Minä: "Teen noita valmiita kalapullia uunissa ennen kuin lähdetään bileisiin."
Myös minä: "Noniin, nyt on hasselbackan perunat siivutettu ja uunissa, ja beurre blanc -pohja redusoitumassa...."

Ihan hyvää se voi-valkoviinikastike oli einespullienkin kanssa!

#ruoka #rouvainpäivällinen


Rouvain päivällisellä tänään kokeellisia leivitettyjä munakoisopihvejä. Suhtaudun yleensä vähän varoen siihen kun otetaan siivu kasvista, paistetaan ja sanotaan pihviksi, mutta näistä tuli kyllä hyviä. Kaverina oli lohkoperunoita, jotka valmistuivat uunissa samalla.

Pihvit tapahtuivat suurin piirtein näin:
- Ota kaksi munakoisoa ja leikkaa sellaiseksi noin sentin paksuisiksi tai vähän ohuemmiksi pyörylöiksi
- Sudi pyörylöiden päälle pullasudilla oliiviöljyä ja ripottele vähän suolaa, käännä pyörylät ja toista
- Ota kolme syvää lautasta. Laita yhdelle lautaselle noin dl maizenaa tai perunajauhoa, sekoita joukkoon pikkuisen suolaa ja pippuria ja jos haluat jotain muuta maustetta niin sitä kanssa. Itse laitoin ripauksen anchochilijauhetta. Riko toiselle lautaselle kaksi kananmunaa ja vatkaa rakenne rikki haarukalla. Kippaa kolmannelle lautaselle puoli pussia panko-korppujauhoa
- Kääntele pyörylät yksi kerrallaan ensin maizenassa, sitten kananmunassa ja lopuksi pankojauhossa. Jos haluaa vegaanista, niin yleensä leivityksessä kauramaito toimii ihan yhtä hyvin kuin kananmuna, mutta sitä en nyt tänään testannut. Pistä paneroitu pyörylä paperoidulle uunipellille, varo ettei se ole ihan kiinni naapurissa (kypsyvät nimittäin kiinni toisiinsa).
- Laita uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi. Ota uunista, valuta jokaiselle pyörylälle vielä tippa oliiviöljyä, laita takaisin uuniin ylätasolle ja paista vielä 5-10 minuuttia niin että pinta varmasti rapeutuu ja saa väriä.

#ruoka #rouvainpäivällinen


Chicken Tortilla Soup -päivä. Tuli hyvää, söin liikaa.

Meillä keitossa tosin ei ole kanaa, vaan Hälsans kökin soijapohjaisia kanakesuikaleita. Toimivat oikein mainiosti.

Alkuperäinen resepti täällä:thepioneerwoman.com/food-cooki…

#rouvainpäivällinen #ruoka


Joskus kirjailijaelämä näyttää tältä. Vetäisin aamusta itselleni henkilökohtaisen liki 2 h tiiviin työpajan, että sain kompaktin mielikuvan siitä, missä Tähtiin kirjoitetun suunnitteluprosessissa mennään ja mitä olen ajatellut viime viikkoina.

Olen perinteisesti ihan hirvittävän huono esimerkiksi miellekartoissa tai muissa visuaalisissa apuvälineissä, mutta tällainen post-it -lappujen lätkiminen isolle paperille on tyydyttävämpää kuin ranskalaisten viivojen kirjoittaminen.

#kirjailijaelämää #rpg #roolipelit #titaraproject #tähtiinkirjoitettu


Eilisestä ricottasta jäi vielä heraa, joten tein pullaa. Pari pellillistä tavallisia pullia (ja ostin mantelimassaa ja kuohukermaa kaupasta) ja pellillinen kokeellisia korvapuustinkaltaisia tuotteita.


Uhkasin sillä #rouvainpäivällinen -sisällöllä (perinteisesti näissä myös tagit #koti ja #ruoka )
Rouvain päivällisen lauantaipäivällinen karkasi taas vähän käsistä.
Tämähän siis lähti siitä, että laitoin lisää punajuuria ostoskoriin ja ajattelin että teen viikonloppuna punajuuririsottoa. Ja siitä se idea sitten...
Amusena kirkasta tomaattikeittoa ja uunissa paahdettua kirsikkatomaattia. Tein yön yli kohotettua foccacciaa, ja sitten koska muusta kokkaamisesta tapahtui hera, niin kaurasämpylöitä.
Alkupalaksi paahdettua salaattia. Kirsikkatomaatit jäivät yli amusesta, lisäksi voissa ja hunajassa paahdettuja rakuunaporkkanoita ja oliiviöljy-valkosipuli-sitruunapaahdettua broccolinia.
Pääruokana sitä punajuuririsottoa, lehtipersiljalla maustettuna. Vaaleanpunainen väri johtuu siitä, että risottoon on sekoitettu pieni rasia hunajalla maustettua vuohentuorejuustoa.
Tein jälkiruoaksi uunissa paistettua ricottajuustokakkua, ja tosiaan siis laktoosittoman ricottan tein itse koska sitä ei saanut lähikaupalta. Juustokakku on maustettu veriappelsiinin kuorella ja mehulla sekä hitusella kanelia, ja kaverina oli pikkuisen tuoretta veriappelsiinia.


[/url]


Rouvain päivällisellä ruokailtiin sitrusteemalla. Alkuun katkarapuceviche veriappelsiinilla. Sitten salaatti, jossa oli sitruunamarinoitua kesäkurpitsaa ja paahdettua mandariinia. Pääruokana sitruunarisotto kampasimpukoilla, välijuustot appelsiinimarmeladilla ja lopuksi veriappelsiinibrownie ja cointreaulla maustettu kermavaahto. #koti #ruoka #rouvainpäivällinen


#kirjailijaelämää
Tänään työmatka Turkuun - TiTaRa -hankkeen kokous vaihteeksi kasvokkain.
Ekstraluokan kahvi on kelvollista, mutta näemmä toimii huonosti henkeen vedettynä.
#titaraproject


Reipastelin Mäkelänrinteeseen salille ja uimaan, vaikka yritti olla ihan älytön inertia. Hyvä minä!


Sukka katsoo Super Bowlia.


Minulla on onneksi aika vähäsärkyinen migreeni (vaikka perjantainen jääpiikki ohimossa sai silmissä kipinöimään enkä siis tarkoita visuaalisia auroja), mutta kognitiiviset oireet saattavat hengata messissä parikin päivää. Tänään on vielä päänsäryn kalpea haamu, mutta ajatus kulkee paremmin. Koska niskahartia on tuhannen jumissa, päätin tehdä joogaa, joka pakotti aktivoimaan lapaväliä ja hartioita.


Otin auton ja lähdin uimaan. Kun uimahallin parkkiksella etsin easypark-aluenumeroa, Mintulta tuli viesti että ootko uimassa. Easypark oli nimittäin Mintun kännykässä ilmoittanut, että pysäköinti alkaa Mäkelänrinteessä.

Tarinan opetus on, että jos meinaat tehdä jotain sneakya perheenjäsenen tietämättä, varmista eka että missä hänellä on päällä automaattinen pysäköinti. Tai mene julkisilla.


Testaan Raccoonia ja jaan samalla Metan puolelle laitetun kuvan. Katsotaan kuinka käy.

#kirjailijaelämää
Minulla on tänä vuonna työn alla Tähtiin kirjoitettu -roolipeli, jossa pelataan noitaa, astrologia tai alkemistia keskiajan (ja ehkä vähän uuden ajan alun) Englannissa. Koska meidän klassinen noitakuvastomme ja noitavoimien yhteys paholaiseen ja paholaisen palvontaan on merkittävästi myöhäisempää kamaa, minulla on nyt menossa magian historia -speedrun. Tänään hain postista kirjan, jonka artikkelit käsittelevät nimenomaan naisia ja magiaa keskiajan Euroopassa.
#titaraproject #tähtiinkirjoitettu #roolipelit #rpg


Kohta kohti Alfaconia! Lotka-Volterra -larpista tuttu Haven-laukku matkustaa taas. Tällä kertaa laukussa myös samaisen larpin Thermopylae -emalimukit, jotta voi juoda (liikaa) kahvia pitkin conia.


Katsotaan osaanko ladata kuvan. Tein joogaa, tunnen oloni reippaaksi!