Taas on yksi marraskuu raapaloitu! Joulukalenteri ilmestyy sitten huomisesta alkaen kristelnyberg.fi/blogi -osoitteessa aina aamukuudelta. Paperisen Raapalejoulukalenterinkin ehtii vielä tilata, tai sähköisen version jos se sattuu puhuttelemaan enemmän - näissä taitetuissa on muutama teksti enemmän kuin ilmaiseksi ilmestyvässä versiossa.

#marraskuu #raapale

Skeduloitu konflikti

Utopia-kuvun palohälyttimet huusivat. Raskaiden palo-ovien rämähdykset kaikuivat käytävillä.

Peltoloilla Astra ja Orion olivat jo kovaa vauhtia kiskomassa suojapukuja ja hengitysmaskeja esiin ja varustautumassa evakuointiin niin kuin koulussa oli harjoiteltu. Vanhemmat eivät kuitenkaan tehneet elettäkään paetakseen liekehtivästä surmanloukusta. Äiti huokaisi ja peitti ulvovan hälyttimen koristetyynyllä.

”Ei hätää”, hän sanoi. ”Se on vain Möttösen mummo. Sama juttu joka vuosi. Kaikki, jotka vielä muistavat Terran kalenterin, osaavat odottaa tätä.”

Toden totta, keskusradio räsähti ja sieltä kuului epämääräisiä ääniä, kun joku ilmeisesti hakkasi toimiston ovea ja yritti huutaa jotain. Sitten kaiuttimista alkoi kuulua Möttösen mummon iän painama ääni:

”Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa…”

#marraskuu #raapale

Perintö

Postiluukku kolahti. Kynnysmatolle putosi paksu virallisen näköinen kirjekuori.
”Onhan se avattava”, Kukka huokaisi ja ratkoi kuoren auki.
”No?” Kaisla hoputti.
”Olen saanut perinnön. Sukutila Joensuussa, Jokilammella.”
Oli ilmiselvästi roadrtipin aika!
***
Ongelmat alkoivat loppumetreillä. Paikannus siirtyi Jokilammelta Sorronsuuhun, ja Sorronsuun kohteen lähestyessä taas kohti Jokilampea.
Lopulta he pysäköivät auton, varustautuivat vaellusvaattein ja suuntasivat maastoon. Tuntikausien rämpimisen jälkeen kohde löytyi.
”Tuolla!” Kaisla osoitti.
Kohtuullisen kokoinen itäsuomalainen hirsitalo kurkisti epäluuloisen näköisenä harjanteen takaa. Kukka ojensi sille rauhoittavasti kättään. Kaisla pudisti päätään.
”Mikä se sinun iso-isomummosi olikaan…?”
Oli kuitenkin liian myöhäistä. Talo nousi kananjaloilleen ja lähestyi uutta emäntäänsä. Noitakodosta ei enää niin vain poistuttaisikaan.

#marraskuu #raapale

Peitetarina

”Ruumiin hävittäminen”, Selma naputteli Googleen. Hilkka moppasi verta lattialta.
”Tässä sanotaan, että kaikki pinnat pitäisi pestä huolellisesti ammattikäyttöön tarkoitetulla klooripesuaineella.”
Hilkka rullasi ähkien ruumista mattoon.
”Meillä on Clasun kiristekalvoa, pistetään sitä päälle!”
Hilkka lähti hakemaan muovirullaa ja kirosi nähdessään veriset tohvelinjälkensä.
”Oikeastaan olisi kannattanut ottaa siltä vaatteet pois ja polttaa ne erikseen… Ruumis pitää haudata jonnekin luonnonsuojelualueelle, jossa ei kaiveta maata rakentamista varten. Hyvä kun on ollut lämmin syksy…”
Lopulta Hilkka suuttui.
”Idiootti! Noista nettihauista jää aina digitaalinen jalanjälki!” hän kivahti. ”Jäädään kiinni Googlen takia.”
Selma virnisti.
”Mitä sinä oikein kuvittelet minun hakuhistoriastani? Tätä on pohjustettu vuosikaudet. Minähän olen dekkarikirjailija!”