Looking at the situation from outside, the 40% approval rate that Trump still somehow has seems ridiculous and plainly dumb.
In any country with a truly free press – with no sizable chunk of it at the beck and call of the president's party – his approval couldn't be this high after a year like the last one.
Ohjeita sille, miten kohdentaa boikottia tehokkaasti – myös Euroopan itsemääräämisoikeuden kaventamiseen tähtäävän – USA:n hallinnon taloudellisiin tukipilareihin!
"But authoritarianism in our times ... is irreligious and materialistic, despite its pretenses ... comes down to a brutal rule of violence over people who are prevented from seeing and knowing what is going on, and who are forced to submit ... and give unquestioning obedience to it."
People are always asking, “Do you think that the world is moving toward an authoritarian system of government? Do you think that philosophy is moving toward a new anti-idealistic realism ? Do you think that art is moving toward futurism or dadaism or…
"I’m not speaking about your education, your professional experience, or your career path, which are easily retrieved with a few keystrokes. I’m talking about the meandering road to losing one’s soul."
Yhdysvalloissa CNN:n mukaan teollisuustyöpaikkoja on 63 000 vähemmän kuin vuosi sitten.
Korkeakoulua käymättömien, eli siis erityisesti teollisuusalalla työtä tekevien, parissa Trumpin kannatus onkin romahtanut 64%:sta 41%:n (CNN). Tämä ryhmä oli keskeinen hänen voitolleen vuonna -24.
Näillä luvuilla GOP tulee häviämään rehelliset vaalit rökälemäisesti.
Siksi on tärkeää, että kaikki tahot, joilla on asiaan mahdollisuus vaikuttaa – varsinkin yhdysvaltain kansalaiset itse – pyrkivät varmistamaan vaalien rehellisyyden.
Trump pelkää ensi syksyn häviötä varmasti yhtä paljon kuin pelkäsi joutuvansa vankilaan syksyllä -24. Ja siksi pyrkinee estämään rehelliset vaalit kaikilla keinoilla, joita hänellä on käytössään.
Trump ja hänen hallintonsa haluaa esinntyä joukkona koviksia. Mutta he eivät tosiasiassa ole sitä. He ovat riippuvaisia siitä, että he *näyttävät* koviksilta ja voittajilta. Jos tämä julkisivu uhkaa romahtaa, he alkavat häthätää perääntyä.
Tarpeeksi vahva taipumaton vastarinta, jömäkkä EI, saa heidät taipumaan aina uudelleen ja uudelleen.
Ei välttämättä heti. Mutta Minneapoliksessa mielenosoittajien sitkeys sai hallinnon neuvottelupöytään. Sama voi toistua yhä uudelleen ja uudelleen.
Männäviikolla saatiin viimeinenkin nuorisolainen lakitettua. Äiti taas reippaasti leikki kameralla, ja taloyhtiön harmaaksi maalatusta betonielementtiseinästä sai professionaalin näköisen taustan.
Taas on yksi marraskuu raapaloitu! Joulukalenteri ilmestyy sitten huomisesta alkaen kristelnyberg.fi/blogi -osoitteessa aina aamukuudelta. Paperisen Raapalejoulukalenterinkin ehtii vielä tilata, tai sähköisen version jos se sattuu puhuttelemaan enemmän - näissä taitetuissa on muutama teksti enemmän kuin ilmaiseksi ilmestyvässä versiossa.
Peltoloilla Astra ja Orion olivat jo kovaa vauhtia kiskomassa suojapukuja ja hengitysmaskeja esiin ja varustautumassa evakuointiin niin kuin koulussa oli harjoiteltu. Vanhemmat eivät kuitenkaan tehneet elettäkään paetakseen liekehtivästä surmanloukusta. Äiti huokaisi ja peitti ulvovan hälyttimen koristetyynyllä.
”Ei hätää”, hän sanoi. ”Se on vain Möttösen mummo. Sama juttu joka vuosi. Kaikki, jotka vielä muistavat Terran kalenterin, osaavat odottaa tätä.”
Toden totta, keskusradio räsähti ja sieltä kuului epämääräisiä ääniä, kun joku ilmeisesti hakkasi toimiston ovea ja yritti huutaa jotain. Sitten kaiuttimista alkoi kuulua Möttösen mummon iän painama ääni:
Postiluukku kolahti. Kynnysmatolle putosi paksu virallisen näköinen kirjekuori. ”Onhan se avattava”, Kukka huokaisi ja ratkoi kuoren auki. ”No?” Kaisla hoputti. ”Olen saanut perinnön. Sukutila Joensuussa, Jokilammella.” Oli ilmiselvästi roadrtipin aika! *** Ongelmat alkoivat loppumetreillä. Paikannus siirtyi Jokilammelta Sorronsuuhun, ja Sorronsuun kohteen lähestyessä taas kohti Jokilampea. Lopulta he pysäköivät auton, varustautuivat vaellusvaattein ja suuntasivat maastoon. Tuntikausien rämpimisen jälkeen kohde löytyi. ”Tuolla!” Kaisla osoitti. Kohtuullisen kokoinen itäsuomalainen hirsitalo kurkisti epäluuloisen näköisenä harjanteen takaa. Kukka ojensi sille rauhoittavasti kättään. Kaisla pudisti päätään. ”Mikä se sinun iso-isomummosi olikaan…?” Oli kuitenkin liian myöhäistä. Talo nousi kananjaloilleen ja lähestyi uutta emäntäänsä. Noitakodosta ei enää niin vain poistuttaisikaan.
”Ruumiin hävittäminen”, Selma naputteli Googleen. Hilkka moppasi verta lattialta. ”Tässä sanotaan, että kaikki pinnat pitäisi pestä huolellisesti ammattikäyttöön tarkoitetulla klooripesuaineella.” Hilkka rullasi ähkien ruumista mattoon. ”Meillä on Clasun kiristekalvoa, pistetään sitä päälle!” Hilkka lähti hakemaan muovirullaa ja kirosi nähdessään veriset tohvelinjälkensä. ”Oikeastaan olisi kannattanut ottaa siltä vaatteet pois ja polttaa ne erikseen… Ruumis pitää haudata jonnekin luonnonsuojelualueelle, jossa ei kaiveta maata rakentamista varten. Hyvä kun on ollut lämmin syksy…” Lopulta Hilkka suuttui. ”Idiootti! Noista nettihauista jää aina digitaalinen jalanjälki!” hän kivahti. ”Jäädään kiinni Googlen takia.” Selma virnisti. ”Mitä sinä oikein kuvittelet minun hakuhistoriastani? Tätä on pohjustettu vuosikaudet. Minähän olen dekkarikirjailija!”
Marketta istui huokaisten paikalleen junan hiljaisessa ekstraluokassa. Viimein hetki aikaa hengähtää!
Vaunussa kuului vaimea mutta jatkuva epäsäännöllinen ääni. Marketta tunnisti neulepuikkojen kilinän, mutta siihen sekoittui ylimääräisiä napsahduksia. Hän lähti etsimään äänen lähdettä. Parin penkin päästä hän huomasi neulojan, pitkän hahmon mustassa hupparissa.
”Anteeksi”, Marketta aloitti, mutta vaikeni kun neuloja käänsi kasvonsa häntä kohti. Musta vaate olikin hupullinen viitta, ja hupun alta näkyivät Kuoleman pääkallokasvot. Luiset sormet napsuivat puikkojen tahtiin.
”Häiritsenkö?” Kuolema kysyi kohteliaasti. ”Olen työmatkalla, ja pitää tappaa tunnin verran aikaa.”
”E-ei se mitään.” Marketta totesi, ettei juna tunnin päästä olisi vielä läheskään perillä. ”Minä taidankin jäädä kyydistä jo Karjaalla!”
”Mitähän perkelettä täällä tapahtuu?” kysyi vuoropäällikkö duunareilta, jotka pelasivat beer pongia kahvihuoneessa. ”No miltä näyttää?” Lissu kysyi, tyhjensi kaljamukin ja rypisti sen roskikseen. Roskakori oli jo kukkuroillaan käytettyjä mukeja. ”Ryyppäätte keskellä päivää! Vuoroa on neljä tuntia jäljellä! Missä teidän työmotivaationne on?” ”Mun on Bahamalla”, sanoi Kata ja nyökkäsi kohti ilmoitustaulua. ”Se lähetti postikortinkin.” Toden totta, ilmoitustaululle oli kiinnitetty maisemakortti: palmuja, hiekkaranta ja turkoosinsininen meri. Vuoropäällikkö kääntyi sanattomana katsomaan loppukolmikkoa. Make kohautti olkapäitään. ”Meidän työmotivaatiot lähti Herttarouvan päiväkaraokeen. Ei ne sieltä enää tänään takaisin tule.” Pomo hieroi ohimoitaan. ”Omani taitaakin olla liittymässä seuraan. Sen bravuurinumero on Aikuinen nainen. Kaatakaas minullekin kalja.”
”Siirrymme Helsingin keskustaan, jossa toimittajamme seuraa zombietilannetta. Miltä siellä näyttää, Liisa?” Kamera kohdistuu Aleksanterinkadulla seisovaan toimittajaan. Taustalla näkyy tavallista kaupungin vilinää. Ihmiset väistelevät zombeja tottuneesti. ”Suurempi zombieaalto on saapumassa koillisesta illaksi Helsingin keskustaan. Nyt tilanne on kuitenkin rauhallinen. Zombievirus siirtyy kosketuksen välityksellä, erityisesti kannattaa välttää kynsiä ja hampaita. Zombeja on kuitenkin helppo väistää.” Toimittaja siirtyy tottuneen näköisesti pois laahustavan hahmon tieltä. ”En minä ole zombie!” se sanoo ja mulkaisee toimittajaa. ”Se olikin vain kuvaustiimin Petteri, joka kaipaa kahvia!” toimittaja toteaa pirteästi. ”Zombiet liikkuvat hitaasti, mutta kuuden jälkeen suosittelemme vetäytymistä sisätiloihin. Ne eivät osaa avata suljettuja ovia. Tässä zombietiedotus, seuraavaksi säätiedotteeseen…”
”Siinä on virus”, Kape selitti IT-tukihenkilölle, joka tutki hänen läppäriään. ”Se hurisee koko ajan ja on kuuma. Joku pentele on kaapannut sen ja louhii sillä bitcoineja!” IT-tukihenkilö naputteli käskyjä komentoriville. Sitten hän avasi selaimen ja alkoi tutkia Kapen kotisivun lähdekoodia. ”Tässähän tämä ongelma on”, hän sanoi. ”Sinulta puuttuu suojaukset. Nyt koneesi on täynnä Verkon Väkeä.” ”Siis hakkereita?” ”Ei, vaan Väkeä… Sinullahan on ikkunanpielet suojattu suolalla ja kylmää rautaa oven päällä, etteivät kaikenkarvaiset kansanperinneotukset tule kylään? No, täältä puuttuu se vertauskuvallinen rauta ja suola. Vaan ei hätää! Luen tälle Verkon synnyn ja sitten häädetään Väki kotiinsa. Ja päivitetään vähän näitä suojaloitsuja.”
”Ootteko ajatelleet jälkikasvua?” Kaisla kysyi. ”Mä ajattelin ihan perinteisesti pakastettuja sukusoluja”, Seela totesi. ”Mulla on tällainen”, Pirre nosti paidanhelmaansa. Lantiolle oli implantoitu pikkuruinen surkastunut uros. ” Se irtoaa, kun raskaushormonipitoisuus nousee tarpeeksi suureksi. Ja kun se pysyy kiinnittyneenä, mun ei tarvitse huolehtia viinasta.” Pirre kohotti lasiaan. Marke oli kuunnellut keskustelua vaitonaisena ja punastui kohdatessaan muiden katseet. Sitten hän nosti leukansa uhmakkaasti. ”Mulla on sulhanen.” ”Uros?!” Muut olivat tyrmistyneitä. ”Nehän on tosi arvaamattomia!” ”Väkivaltaisia ja ylitunteellisia!” ”Älkää olko niin ennakkoluuloisia! Ennen kuin keinohedelmöitys keksittiin, ihmiset lisääntyivät koko ajan urosten kanssa parittelemalla!” Sitten Marke virnisti. ”On se mielenkiintoinen makuuhuoneseuralaisenakin. Kannattaisi ainakin kokeilla!”
Muutaman vuoden maata pitkin matkustamisen jälkeen löydän itseni tilanteesta, jossa painava marrassynkeys katoaa kuin taivaan tuuliin, kun päätämme tehdä puolet joululoman matkasta pintaa pitkin.
Ajatus Finnlinesin laivasta onnellistuttaa, mutta sen lisäksi hiukan vähemmän ilmiselvästi myös ajatus pimeästä Travemündesta ja siellä iltamyöhällä hotelliin hankkiutumisesta kaikkien pakaasien kanssa. Ja 10 tunnin junailupäivä Hollantiin! Oi, seisoskelu likaisella Hampurin asemalla, jossa on aivan liian vähän istuimia. Oi, epämiellyttävä ruoka Münsterin aseman Mäkkärissä. Oi, se tunne kun ylitetään raja Hollantiin ja tiedetään, että seuraava junanvaihto tulee olemaan ajallaan ja sujuva.
Lapsoseni ja minä ollaan tämän vuoden alusta saakka oltu vakiovieraita Eläinmuseon eli Luomuksen Ilta museossa -teematapahtumissa. Ne on aina hienoja, ja tänään aivan erityisen!
Halloweenin kunniaksi aiheina olivat hämähäkit ja lepakot. Me ei ilmottu opastetulle hämähäkkikierrokselle kulissien taakse, koska käytiin se jo keväällä; aulassa tavattiin kuitenkin heti ekana ihana Lempparioppaamme, joka muisti meidän olleen aiemmalla kierroksella ja kutsui meidät kurkkaamaan nyt kierroksen alkua, koska yhteen ovivälikköön on sittemmin asettunut asumaan museoruskokki, jonka siinä pääsee näkemään! Siellä se oli, keskenkasvuinen museoruskokki, joka pienessä pesäverkossa istui ja antoi meidän ja kierrosryhmän pällistellä 🤩.
Sitten kuunneltiin näiden teemailtojenkin mittapuulla superkiinnostava miniluento vampyyrilepakoista ja toinen lepakoista yleensä, ja saatiin vielä haahuilla taskulamppujen kanssa kolmannen kerroksen pimeässä näyttelyssä etsimässä heijastinkuvioita. Tuli onnellinen mieli.
I just thought to drop a note here in Friendica to tell I’m still here, still alive and well, but I mostly post from my Mastodon account (@tomminieminen@mastodontti.fi).
Suomenruotsalainen Sebastian Teir jätti hyväpalkkaisen työnsä panostaakseen uraan muusikkona. Pohjanmaan Suupohjan rannikkoseudulta kotoisin oleva Teir on nyt kokoaikainen kulttuurialan työntekijä ja syntetisaattorimusiikistaan maailmallakin tunnettu…
Kutsuin lapsen katsomaan läppärini ruutua, koska meidän perheestä oli kuva lehdessä. Lapsi ilahtui ja huomautti: "Mä luulin että sä aioit näyttää mulle suunnistusta tai että Vasemmistoliitto on saanu prosentin enemmän kannatusta." Siinäpä vissiin summaus meikäläisestä.
Luonto tulee lähelle. Kaksi kurkea laidunsivat pellolla vajaan sata metriä pihapiiristä. Oikein venyttelivät siipiä ja lopulta lehahtivat lentoon, kun huomasivat katselijat.
Neljättä kertaa mukana paikallisilla elokuvajuhlilla talkooremmissä.
Elokuvissakäyntejä kertyi tapahtuman aikana yhteensä yli 1400 ja kaiken kaikkiaan festareilla vieraili reilut pari tuhatta ihmistä. Tuo kävijämäärä on tapahtuman yleisöennätys. Mukava huomata, että ihmiset ovat löytäneet tiensä Vihtiin 😊
Festarin suosituimmat elokuvat olivat kesäteatterin ulkoilmanäytöksenä nähty 100 litraa sahtia, islantilainen Touch ja thaimaalainen Isoäidin miljoonat.
Touch ja Isoäidin miljoonat jäivät itseltäni päällekkäisen menon takia näkemättä, mutta 100 litraa sahtia tuli koettua ulkoilmanäytöksenä.
Anu van Heijst
in reply to Anu van Heijst • •