Tänään oli heti aamusta tukalan kuumankosteaa, mutta fiksuna tyttönä muistin viime vuoden uinnit meressä ja miten ne viilensivät koko päiväksi.

Uitiin tunti Munkan rannassa, ja nyt vielä neljältä iltapäivällä itse asiassa paleltaa kun termostaatti tuli säädettyä uusiksi. Parhautta! Palelu on aina parempi kuin kuumuus.

Luojan kiitos tälle oli kotiinkuljetus joka oikeasti toi kotiin. Melkein ilmastointipömpelin kokoinen ja painoinen laatikko.

Kaarna for scale.

Suomen urheilukentät tutuksi -kesäkiertue jatkuu. "Tällä kentällä on tosi pieni parkkis mutta pääkatsomon takana on lisää tilaa, ja pukkarirakennuksen edessä on ne ei-minnekkään vievät puiset portaat joilla voi hengata."

Tänään siis Kaarlenkenttä Vaasassa, kolmelta Royals-Wolverines -matsi.

Edelleen olen hiukan tyytymätön ääni- ja e-kirjoja tarjoaviin palveluihin. Storytelin rajattoman kuuntelun tilaus on kiva, mutta käyttöliittymä on kömpelö ja lukunopeuden saa vain kaksikertaiseksi. Lisäksi sen kirjasuositukset ovat syvältä. Haluan lukea palkittua fantasiakirjallisuutta, mutta se tarjoaa lukijoiden suosikkeja. Haluan Tamsyn Myiria, Diana Wynne Jonesia, Ursula le Guinia ja muita isoja nimiä, mutta ellen erikseen nimellä etsi, minulle tuputetaan romantasiaa.

Tai jos etsin suomalaisia klassikoita, minulle tarjotaan kymmeniä Päätalon kirjoja tai Arto Paasilinnaa. Hakuominaisuudessa olisi todella hienoa, jos voisi valita, että ei näytetä jotain tiettyä kirjailijaa. En ole pitänyt yhdestäkään Paasilinnan kirjasta.

Tänään prakas fillarireissulla hihna. Onneks jo parin kilsan päässä Lepuskista, joten takasin pääs ykkösvaihteella kitkuttamalla ja ylämäet taluttamalla ongelmitta, ja pyörä pääs jopa huoltoon kotimatkalla.

Oon kaikenkaikkiaan ollu tosi tyytyväinen tohon hihnavetoon. Piti kaivaa että kuis kauan mulla on se nyt ollut käytössä, ja oon tän pyörän saanu 3.6.2020, eli aika tarkkaan viis vuotta on kestäny ensimmäinen hihna. Ei tosin mitään hajua paljonko se tekee kilometreissä, kun tässä välissä on ollu koronat ja muut. Sinä aikana ei kuitenkaan oo tarvinnu huolehtia ketjujen vaihtamisesta, venymisestä, rasvaamisesta tai katkeamisesta, eikä pakkojen kulumisesesta ja vaihtamisesta. Lahkeet on myös säästyneet ketjurasvalta. Toivoisin näkeväni näitä vaihtoehtoja enemmän markkinoilla. Ainakin sillon kun omaa pyörää etsin viis vuotta sitten, niin näitä aniharvoja poislukien sähköpelit.

I'm usually bad at watching videos, but something that's easier for me is watching a Let's Play of a good game that I've played myself - seeing another person's fresh reactions to it is like getting to re-experience it for the first time.

Now WHAT IF that LP happens to be of a game I really liked, AND the person playing it is not only very openly and enthusiastically into it, AND they are also a therapist who keeps very smoothly and seamlessly weaving sophisticated psychological analysis of the game into the middle of it?

In other words, Euro Brady.

Now you basically have cat... ah, Kajnip.

Started watching his Slay the Princess playthrough and I'm already sad it's going to end eventually, but fortunately after that I can watch his Stanley Parable playthrough and also his Disco Elysium playthrough. Which has 80 videos, so it'll last me for a bit.

Face it: you're a crazy person

I meet a lot of people who don’t like their jobs, and when I ask them what they’d rather do instead, about 75% say something like, “Oh, I dunno, I’d really love to run a little coffee shop.” If I’m feeling mischievous that day, I ask them one question: “Where would you get the coffee beans?”

If that’s a stumper, here are some followups:

* Which kind of coffee mug is best?
* How much does a La Marzocco espresso machine cost?
* Would you bake your blueberry muffins in-house or would you buy them from a third party?
* What software do you want to use for your point-of-sale system? What about for scheduling shifts?
* What do you do when your assistant manager calls you at 6am and says they can’t come into work because they have diarrhea?

The point of the Coffee Beans Procedure is this: if you can’t answer those questions, if you don’t even find them interesting, then you should not open a coffee shop, because this is how you will spend your days as a cafe owner. You will not be sitting droopy-lidded in an easy chair, sipping a latte and greeting your regulars as you page through Anna Karenina. You will be running a small business that sells hot bean water.

The Coffee Beans Procedure is a way of doing what psychologists call unpacking. Our imaginations are inherently limited; they can’t include all details at once. [...] Unpacking is a way of re-inflating all the little particulars that had to be flattened so your imagination could produce a quick preview of the future, like turning a napkin sketch into a blueprint.

When people have a hard time figuring out what to do with their lives, it’s often because they haven’t unpacked. For example, in grad school I worked with lots of undergrads who thought they wanted to be professors. [...]

The actual content of a professor’s life had never occurred to them. If you could pop the tops of their skulls and see what they thought being a professor was like, you’d probably find some low-res cartoon version of themselves walking around campus in a tweed jacket going, “I’m a professor, that’s me! Professor here!” [...]

Or, even more likely, they weren’t picturing anything at all. They were just thinking the same thing over and over again: “Do I want to be a professor? Hmm, I’m not sure. Do I want to be a professor? Hmm, I’m not sure.”

Olispa kiva jos keskustas ois vähemmä autoja. Mitkäs on parhaat tärpit tedeille, joista saa hyvää kaljaa ja jossa ei tarvi pelätä et autot ajaa tuoppiin.

Tänään taas kiusattiin nuorisoa ja tehtiin kummaa ruokaa. Kävi siis täysin yllättäen ilmi että tänäänkin on syötävä päivällistä ja vielä aika pikaisesti laitettua koska perheenjäsenellä on alkuillasta treenit.

Koska näitä yllättäviä tilanteita aina välillä sattuu, meillä tapaa olla pakastimessa erilaisia vegedumplingeja, höyrytettäviä buneja jne. Nuoriso kysyi että mitä näissä on, johon reippaasti kerrottiin että ei voi muistaa ja pakkaustekstit oli kiinaksi.

Maistettuaan urheasti kummaruokaa ja seurusteltuaan ruokapöydässä nuoriso poistui ja lämmitti itselleen eilistä pizzaa.

Sellaisella kivalla asialla lähdin tässä päivittelemään, että jos raparperista on ylivuotoa niin Rouvain päivällinen testasi tänään raparperirisoton tekemistä. Risottopohjaan sopii hapokkaan raparperin kanssa valkoviinin tilalle kuiva prosecco, ja koska risotosta ylipäätään tulee samaan tapaan hapokasta kuin sitruunarisotosta niin kaveriksi sopivat mainiosti merenelävät. Meillä oli nyt katkarapuja, jotka nakattiin sekaan ihan lopuksi, mutta kuvittelen että esimerkiksi paistettu vaalea kala olisi ollut kivaa kanssa.

Silputtiin 4 riisidesilitran risottoon yksi sellainen tosi iso raparperinvarsi joka oli ehtinyt jo vähän puuvartiseksi, mutta se ei haittaa kun laittaa ihan pieneksi ja keittelee risoton mukana sen parikymmentä minuuttia. Liemenä meillä oli sellainen johon sekoitettiin puolet kasvis- ja puolet hummerifondia kun oli tiedossa että meinataan laittaa katkarapuja, mutta kala- tai kanaliemi toimisi varmasti ihan yhtälailla. Viimeisteltiin ihan normisetillä, pari ruokalusikallista voita ja pussillinen parmesanraastetta reippaasti sekoittaen kyytiin.

Seuraavana testilistalla on raparperi-katkarapupasta (koska tykätään niistä katkaravuista), palaan asiaan kun saadaan aikaiseksi.

Nyt on kyllä harvinaisen kunnollista ja asiallista meininkiä, oisinpa ollut paikalla. Uutinen siitä että Turun Sarjakuvakauppa juhli 15-vuotista taivaltaan ja Zum Teufel Kustannus jo 20-vuotistaan Akatemiantalon juhlasalissa. Kuvatekstinä "Paakkanen soittaa laseraseflyygeliä."

Rouvain päivällisellä harrastetaan välillä hienoja monen ruokalajin aterioita ja monimutkaisia produktioita.

Tänään meillä on arkiruokana hienostunutta hummeriliemeen tehtyä risottoa. Ja Hätälän kalakasvispyöryköitä eineshyllystä. Viininä Cono Sur Riesling, joka sopi kivasti ruoan kanssa, erityisesti koska samaa viiniä annosteltiin suoraan tonkasta risottopohjaan.

Parvekkeen hyötykasvipuutarha voi hyvin.

Siitä on kauan kun olen asunut perunapellon vieressä, mutta oman muistin mukaan perunanvarret eivät ennen kasvaneet noin korkeiksi.

Yleensä olen ensimmäinen haukkumassa lääkärien käyttämiä ohjelmistoja, mutta on niistä joskus hupiakin. Yhden instanssin käyttämä lausunnon puheesta tekstiksi vääntö on varsin luova, ja lääkärien nopean oikoluvun jälkeen on vielä hoitajankin syytä tehdä sama. Onneksi minun ei tarvitse tietää kuin, että ohjelma on asennettu.

Tästä kertonut lääkäri mainitsi, että hän toivoo ohjelmaa, joka purkaisi hänen appensa kanssa tekemät usean tunnin pituiset haastelut. Niissä kieli on vahvaa murretta.

(Tästä tuli mieleeni, että pitää jahdata muutama naapurin isäntä juttelemaan talteen kylän paikallista, joka on nuoremmilta jo kadonnut.)

Tein päivän liikunnan kävelemällä Solvallarundanin Nuuksiossa. Enemmän pururata kuin mikään metsävaellusreitti, mutta kivoja maisemia ja jokunen tappavan jyrkkä mäki. Haltian parkkikselta on opastus myös parille lyhyelle polulle, eikä tuota Solvallan kierrostakaan tarvitse tarpoa koko kuutta kilometriä koska puolivälissä on oikoreitti takaisin.

Alustava hypoteesini siitä että liikunnan mielenterveyshyödyt eivät perustu liikuntaan vaan metsään saivat lisää tukea.

Huomasin, että päivien ollessa näin pitkiä, ei korvaan pulputtava äänikirja enää nukuta samalla tavalla. Vireyttä riittää tuskastumaan huonosta kirjasta ja hyvän kirjan kanssa pysyy täysin hereillä.

Aloin sitten kuunnella kauan sitten luettuja ja mieleisiä. Tuntuu toimivan. Nyt murhat tuudittavat uneen. Esiteininä pidin dekkareista ja luin mitä oli suomennettu Christieltä, Sherlock-kirjat, Wallacea, Edgar Allan Poeta, tuomari Dee -sarjan van Gulikilta ja lisäksi ison kasan kotimaista vanhempaa eli Sariolaa, Waltaria, Yliruusia ja Harjunpäät.

Been mostly keeping to a "social media (and especially social media posting) only on weekends" rule and man when I come back and post something, the difference really hits. Suddenly I notice that a part of my mind starts going "oh I wonder how many reacts that has gotten? let me go check!" in a clicky-clicky loop and that kinda becomes my mind's Default Action and it just feels bad.

Like taking enforced breaks makes it obvious how much worse and how quickly I'll suddenly start feeling bad if I let myself post (or even do unrestricted browsing) again, feels like there's a pretty distinct shift.

Now making an explicit decision not to look at the reactions to this post until sometime in the evening